Vetäjät

Ohjaajat

Juhani Laisi 7. dan Shihan – Pääopettaja ja aikidovastaava

  • aloitti aikidon vuonna 1972
  • graduoi 1. danin Ichimura-senseille vuonna 1975
  • sai ensimmäisenä suomalaisena 7. danin 2014 Endo-shihanin suosituksesta
  • shihan-opettaja-arvo myönnettiin vuonna 2010 ensimmäisenä Suomessa
  • valmentajan erikoisammattitutkinto 2003
  • toimii Aikidoliiton valmentajana
  • vetää vuosittain useita aikidoleirejä, Suomen lisäksi myös ulkomailla
  • toiminut pitkään Aikidoliiton hallituksessa
  • kuulunut tekniseen valiokuntaan sen perustamisesta aina vuoden 2013 alkuun asti
  • harjoitellut uransa aikana pitkähköjä aikoja muun muassa Japanissa, Ranskassa ja Saksassa
  • toimii pääohjaajana myös helsinkiläisessä Kimusubi ry:ssä.

Tuula Laisi 5. dan

  • Akebonon perustajajäseniä
  • aloitti aikidon keväällä 1997
  • graduoi 1. danin Endo-senseille vuonna 2002
  • sai 5. danin Hombu dojon kagamibiraki-seremoniassa 8.1.2017
  • shidoin-opettaja-arvo, graduointioikeudet kaikkiin kyu-arvoihin
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2001
  • Aikidoliiton/SLU:n II tason ohjaajakoulutus 2007
  • Suomen kuntoliikuntaliiton liikuttajatutkinto 2007
  • kuului Aikidoliiton hallitukseen vuoden 2013 loppuun asti

Elsa Huttunen 4. dan

  • aloitti aikidon tammikuussa 2005
  • graduoi 4. danin Juhani-senseille Järvenpäässä 26.10.2019
  • fuku shidoin -opettaja-arvo, graduointioikeudet kaikkiin kyu-arvoihin
  • Aikidoliiton I tason ohjaajakoulutus 2007
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2017

Marko Rajamäki 4. dan

  • aloitti aikidon 1984
  • graduoi 1. danin Igarashi-senseille 1999
  • graduoi 4. danin tekniselle valiokunnalle Vantaalla 4.3.2023
  • Aikidoliiton I tason ohjaajakoulutus 2017
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2021

Veli-Matti Jantunen 3. dan

  • aloitti aikidon tammikuussa 2008
  • graduoi 3. danin Juhani-senseille Järvenpäässä 28.10.2018
  • fuku shidoin -opettaja-arvo, graduointioikeudet kaikkiin kyu-arvoihin
  • Aikidoliiton I tason ohjaajakoulutus 2012
  • Aikidoliiton hallituksessa 2016 – 2019
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2013

Jukka-Pekka Watka 3. dan

  • aloitti aikidon elokuussa 2004
  • graduoi 3. danin Juhani-senseille Järvenpäässä 28.10.2018
  • fuku shidoin -opettaja-arvo, graduointioikeudet kaikkiin kyu-arvoihin
  • Aikidoliiton I tason ohjaajakoulutus 2009
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2017

Jaanaliisa Kuoppa 2. dan

  • aloitti aikidon tammikuussa 2008
  • graduoi 2. danin Juhani-senseille Vihdissä 25.3.2017
  • Aikidoliiton I tason ohjaajakoulutus 2015
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2017

Jani Turunen 2. dan

  • aloitti aikidon 2003
  • graduoi 2. danin tekniselle valiokunnalle Helsingissä 19.9.2020
  • Aikidoliiton I tason ohjaajakoulutus 2015
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2017

JUNIOREIDEN PERUSKURSSI

Paula Naumanen 1. kyu – Junioriohjaaja

  • aloitti aikidon Tai-Atareissa Kemissä tammikuussa 2013
  • Akebonon seuraan vuonna 2015
  • graduoi 1. Kyu:n Järvenpäässä 2017
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2017
  • budolajien junioritoimija -seminaari 2015
  • Suomen Olympiakomitean vastuullinen valmentajakurssi 2023
  • sovelletun kamppailun ohjaajakoulutus 2023

Antti Vesala 1. dan – Junioriohjaaja

  • aloitti aikidon tammikuussa 2014
  • graduoi 1. danin Juhani-senseille Järvenpäässä 27.10.2018
  • Aikidoliiton I tason ohjaajakoulutus 2015
  • Aikidoliiton hallituksessa vuodesta 2016
  • Aikidoliiton puheenjohtaja 1.1.2022 alkaen

Jukka-Pekka Jussila 1. dan – Junioriohjaaja

  • aloitti aikidon 2013
  • graduoi 1. danin Juhani-senseille Järvenpäässä 27.10.2018
  • suorittanut Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksen 2017
  • Aikidoliiton I tason ohjaajakoulutus 2015